4.0 Ohjelmisto

Muusa koostuu kymmenestä ns. moduulista eli osasovelluksesta, jotka on räätälöity tietyn käyttäjäryhmän tarpeita silmällä pitäen.

Muusa-ohjelmistolla voidaan tehdä seuraavia museotyön tehtäviä:

Lisäksi ohjelmistolla voidaan hallinnoida mahdollisesti internetissä julkaistavien taideteosten kuvien sopimus- ja maksuliikennetietoja, mm. tekijänoikeusmaksuja.

Muusa on suomenkielinen ja soveltuu sekä PC että Mac -ympäristöihin.

Ohjelmiston kehittäminen
Ohjelmistoa kehitetään koko ajan vastaamaan museotyön muuttuvia vaatimuksia. Uusi Muusa-ohjelmiston version tulee museoiden käyttöön kerran vuodessa. Pienempiä ohjelmistopäivityksiä tehdään pitkin vuotta.

Keskitetty tietotekniikan hallinta
Valtion taidemuseo järjestää kaiken Muusan tarvitseman tietotekniikan, vastaa laitteiden ja tietojen tietoturvasta, huollosta sekä ohjelmistojen päivityksistä. Muusa-museon tarvitsee huolehtia ainoastaan omista työasemistaan ja siitä, että tietoliikenneyhteydet toimivat.

Tietoturva
Muusa käyttää Internet-selaimessa turvallista ja salattua tiedonsiirtoyhteyttä, mikä takaa sen, etteivät käyttäjän salasana tai käsiteltävät tiedot joudu vääriin käsiin.